Seuran historiaa   Kuvat: Pentti Huttunen    Ville Mykkänen

Kun 1900-luvun alun runsaan pienriistan vuosikymmenet olivat ohi, metsästäjät joutuivat siirtymään peltojen reunoilta syvemmälle metsään ja tähyämään alueille, jossa ei aiemmin tullut käytyä. Reissuilla tavattiin muita samoilla asioilla ja mietittiin perisuomalaiseen tapaan, kummanko reviirillä ollaan, ollaanko yhteisillä, vai alueella, jolle kummankaan ei olisi pitänyt tulla. 1960-luvulla asioita ruvettiin panemaan järjestykseen perustamalla metsästysseuroja. 1962 Kiuruvedellä aloitti toimintansa kuusi metsästysseuraa, niiden joukossa Valkeismäen Erämiehet. Perustava kokous pidettiin 21.3.1962 Koskenjoella Murennoksen talossa. Paikalla oli 18 metsästyksestä ja riistanhoidosta innostunutta miestä. Kokouksen puheenjohtajana toimi talon nuori isäntä Lauri Remes ja sihteerinä  Aaro Lappalainen.

Aluksi seuran metsästysalueena olivat jäsenten kotitilojen maat siten, että etelärajaksi määritettiin Vieremäntie ja länsirajaksi Pyhännän-Lapinsalontie. Idässä ja pohjoisessa raja on epämääräisempi linjalla Kaislanen – Heinäsuo - Koiraharju. Hirvikannan ja sen myötä hirvenmetsästyksen lisääntyessä 1970-luvulla maanvuokrasopimuksia ruvettiin tekemään kaikkien alueen maanomistajien kanssa. Nyt (2009) hirvenmetsästysaluetta on n. 4700 ha ja pienriista-aluetta n. 3800 ha.

Jäseniksi hyväksyttiin sääntöjen mukaan maanomistajat, mutta käytännössä  jäsenyys on myönnetty lähes alusta lähtien alueella pysyvästi asuville metsästäjille. Suurin jäsenmäärän kasvu koettiin 1970-luvulla. Nyt       (v. 2009) jäseniä on 187.

Seuran puuhamiehistä Lauri Remes toimi puheenjohtajana seuran perustamisesta vuoden -84 loppuun, samoin varapuheenjohtaja Erkki Rytkönen. Siitä jatkoi puheenjohtajana Jukka Meriläinen vuodet 1985-1996, Reijo Martikainen 1997-2005 ja nyt työtä jatkaa Aaro Roivainen. Sama pysyvyys näkyy myös sihteerilistalla, 1962-1982 Paavo Huttunen, 1983-1999 Ville Mykkänen, 1999-2005 Antti Remes ja 2006- Jukka Remes. Kukkaron nyörejä ovat hallinneet Antti Gaabriel Remes, Inkeri Sauren, Esa Rytkönen ja Tapio Piippo.

Valkeisjärvi on ollut seuran historiassa merkittävä. 1900-luvun alussa järven kerrotaan vielä olleen kalaisa lintujärvi. Järven mataluus kuitenkin houkutteli karjan rehun toivossa laskemaan vedet. Muutamien vuosikymmenten ajan vanhasta järven pohjasta koottiin luonnonheinää, saraa, kunnes oikean pellon teko helpottui koneiden myötä, eikä viljelijää enää kiinnostanut vaikeasti koottavan, vähäravinteisen saran teko. Oli aika nostaa vesi entisaikojen korkeudelle ja siihen metsästysseuralla oli sekä halu että kyky. Haluttiin vesilinnut takaisin ja innokasta talkooväkeä riitti. Patotyöt aloitettiin 1962 lapiotyönä. Kun ensimmäinen rakennelma lähti veden mukaan, patoa vahvistettiin kivirakentein, mutta vesi löysi tiensä kivien välistä. Puupadon rakentaminen annettiin rakennusliikkeen tehtäväksi, mutta pysyvää rakennetta ei siitäkään saatu. Talkoot jatkuivat. Avuksi tuli miesten ja hevosten lisäksi Kaarlo Hägmanin ”katepillari”. Myöhemmin keksittiin asentaa pressu patoa vasten järven puolelle ja niin siitä saatiin vedenpitävä. Rahaa kului niin, että 1963-64 kerättiin rahaa, perittiin liittymismaksu uusilta jäseniltä ja lopulta kirjoiteltiin pitkin ja poikin Osuuskassan vekseliin. Se oli todellinen ”taantuma” muuten vakavaraisen seuran historiassa. Edelleen patorakenteita joudutaan silloin tällöin vahvistamaan suuren romahduksen välttämiseksi. 1987 pengerrystyöt teki ammatillinen kurssikeskus oppilastyönä. Seura maksoi kustannuksista 70%.

Tavoitteisiin päästiin. Valkeinen oli vedennoston jälkeen mahtava lintujärvi, kun rantavesiin jäänyt puusto tarjosi suojan ja pohjasta nousseet sammallautat ravinnon kaikenkokoisille vesilinnuille. Rantapuihin tehtiin talkoilla satakunta telkänpönttöä, jotka huolletaan kevättalven talkoissa ennen lintujen muuttoa. Samalla poistetaan vanhoja ja tuodaan uusia tilalle. Keväällä -89 laskettiin pönttöjä olleen 264 kpl.  Alkuaikojen lintumääriä ei enää ole, mutta syksyisen sorsapaistin Valkeinen vieläkin antaa ennen suurriistan metsästystä. Metsälintu- ja jäniskannat ovat olleet pienet koko seuran olemassaolon ajan. 1970-luvulla muutamina vuosina jänis ja metsäkanalinnut rauhoitettiin kokonaan. Asutuksen liepeillä viihtyvä rusakko on lisääntynyt paikoin riesaksi asti syrjäyttäen metsäjäniksen. Lintukanta on pysynyt alhaalla rauhoituksista ja ruokinnasta huolimatta, niinpä haulikot metsästysaseina ovat vaihtuneet hirvikivääreihin.

Seuran ensimmäinen hirvenkaatolupa saatiin 1963, mutta ensimmäinen hirvi kaatui vasta kaksi vuotta myöhemmin Paavo Huttusen iltahämärissä ampumaan laukaukseen. Suuri uros oli taivaltanut metsän kätköihin ja löydettiin puolilta öin Tilley-lamppujen avulla. Niukkoja hirvivuosia oli pitkään, syksyjä jolloin ei myönnetty ainuttakaan lupaa. 1978 myönnettiin Kiuruvedelle vain kaksi lupaa, toinen rautatien eteläpuolelle ja toinen pohjoispuolelle. Tiukka lupakäytäntö on nostanut hirvikannan kohtuulliseksi. Metsästystavat ovat vuosien kuluessa muuttuneet. Ensimmäinen hirvitorni nousi maastoon 1978 ja sai kuvaavan nimen Kylmälä. Samoihin aikoihin siirryttiin miesajosta hirvikoirien käyttöön. Viimeisen vuosikymmenen aikana on otettu käyttöön kännykät, VHF:t, tutkapannat, navigaattorit…

Vuoden 1986 sääntömuutos ennakoi toisen talkoourakan alkua seuraavana vuonna. Yhdessä Lampelan Eräveljien kanssa rakennettiin pienoishirvirata Metsäpirtin maastoon. Osmangin Metsästysseura tuli porukan kolmanneksi jäseneksi seuraavana vuonna. Radalla järjestettiin harjoituksia ja kilpailuja, joihin kutsuttiin naapureita mukaan. Toiminnan seurauksena yksittäiset seuran jäsenet ja joukkueet toivat pokaaleita kotiin riistanhoitoyhdistyksen ja –piirin kilpailuista. Savikiekkoammunta ja hirviradan käyttö lopetettiin ympäristölainsäädännön kiristyttyä ja viranomaisten suljettua radan.

Kolmas suururakka oli metsästysmajan rakentaminen 1994. Puutavara saatiin lahjoituksina pääasiassa maanvuokraajilta ja työt tehtiin talkoilla. Tarvikehankinnat rahoitettiin mm. aurausviittojen pystytyksellä. Majan kokonaispinta-ala on 80 m2, josta lihankäsittelytilaa 45 m2. Erillinen sauna nousi pihaan kaksi ja grillikota kolme vuotta myöhemmin. Tontin omistaa Aaro Roivainen.