MATTI HÄKKINEN

Matti Häkkinen on kotoisin Louhikoskelta, jossa hän on asunut suurimman osan elämästään. Lapsuuden ja nuoruuden maisemat ovat muuttuneet moniksi öljyvärimaalauksiksi ja valokuviksi.

Matti Häkkinen on tuotannossaan monipuolinen: maalaamisen ja valokuvaamisen lisäksi hän on tehnyt himmeleitä, pienoismalleja ja jopa soutuveneitä.

Nykyään Matti tekee erilaisia keikkakuvauksia, mm. Bomban juhlaviikkojen kuvaukset, hautajaiset, häät ym. Varsinkin mustavalko henkilökuvaukset ovat Matin vahva alue.

Matti on mukana aktiivisesti paikallisessa yhdistystoiminnassa:

  • Ylä-Karjalan Taideyhdistys ry:n puheenjohtaja n. 10 vuotta, jäsen 1970-luvun loppupuolelta lähtien
  • Nurmeksen Kameraseuran johtokunnan jäsen
  • Ylä-Karjalan Luonnonystävät ry:n jäsen

Matti Häkkinen
Pohjoistie 4 C 11
75530 NURMES
p. (013) 462 495
tai
0400 901 892
Näkymä Papinvaaralta Saramojoelle ja Petäiskylään päin

Louhikosken voimalaitos

Nykyaikaisia himmeleitä

Yö Porokylässä

[Taiteilijat-sivulle]