…KUN ASUTUSALUE ELOMÄENKYLÄSSÄ TODENNÄKÖISESTI MUODOSTUU NIIN SUUREKSI, ETTÄ SINNE TULEE PERUSTETTAVAKSI KANSAKOULU….
Koulu on päätetty tehdä Rumoon 27.10.1936.
Maa-alue on lunastettu 24.9.1937 ja lohkaistu 13.12.1937.
Koulun ja asuntolan on piirtänyt rakennusmestari U. Kaisko.
Paavo Karvosen ja Matti Koukkarin urakkatarjous hyväksyttiin; koulun teko alkaa 1939.
Se valmistuu Lauri Nevalaisen urakoimana 1.8.1940. Samalla tehdään myös asuntola pitkänmatkalaisille. Laudoitus- ja sisustustyöt saadaan tehtyä loppuun 1.8.1945, sota-ajan jälkeen.
Rumon koulun ensimmäinen johtokunta perustettiin 1940:
tilallinen Heikki Räty,
ratavartija Lauri Mäkinen,
asutustilallinen Eerikka Korhonen,
asutustilallinen Juho Kilpeläinen,
asutustilallinen Juho Kukkonen ja
tilallinen Matti Koukkari.
Uusi koulu päätetty perustaa tilanpuutteen vuoksi 12.1.1953.
· Sekakuoro aloittanut Väinö Moilasen johdolla 1946.
· Opintokerhoa piti useita vuosia Julia Rainio.
· Sähköt koululle 1950-1951
· .Lupa urheilukentän tekoon 1952.
· Aarne Halonen on saanut luvan pitää voimistelua/liikuntaa 2 tuntia viikossa 1956.
· Koululle perustettu piirikirjasto 1957.
· Maitoa alettiin jakaa ruoan kanssa 1963.
Rasimäelle supistettu kansakoulu 6.6.1947 ja 2 opettajainen omakoulu 1952.
Lakkautettu 1990.
Kiusanmäkeen oma Verkkojoen 2 opettajainen koulu 17.6.1954.
Lakkautettu 1.8.1982.
Puukarin koulu loppui 1993
PERUSTETUN RUMON KOULUPIIRIN RAJAT OVAT SEURAAVAT:
Pohjois-Karjalan ja Oulun lääniin raja saarijärvessä – Saarijärven itäpäästä suoralla linjalla Valtimon maan ja Enso-Gutzeitin maan rajapyykkiin
numero 2 – edellistä rajaa pyykeittäin 2, 13, 7, 6, 21, 18, 28, 40, 84, 5, 61, 1,2 ja 142 Kokkojokeen – Kokkojoesta Halla-ahon tilan ( Elomäki RN:o 3, Eetu Karjalainen) ja Pekkalan tilan ( Maanselkä RN:o 3, Hakkarainen) välistä rajaa – edellisen tilan ja Filip Mahon metsämaan välinen raja – Rumovaaran tilan (Unto ja Väinö Hiltunen) ja metsämaiden (Eino Toivonen, Juho Hytönen, Vilho Majasalmi, Maria Jelonen) sekä Luhtalan tilan ( Ivan Matikka) välinen raja – Lampelan tilan (Onni Kärkkäinen) ja Peltolan tilan (Maria Jelonen) välinen raja – Ojalan tilan ja Virtalan tilan (Dimitri Jehkonen) sekä Keskitalon tilan (Miina Korhonen) välinen raja – Matalan
tilan (Anni Kilpeläinen) ja Repokankaan tilan (Taimi Korhonen) välinen raja – Tasangon tilan (Paavo Tolvanen) ja Repokankaan välinen raja – Riitasuon tilan ( Vihtori Hirvonen) ja Sivulan (Iida Mustonen) sekä Märäntömäen tilan (Vilho Timonen) välinen raja ja Kervin tilan (Heikki Kilpeläinen) ja Märäntömäen sekä Ikosenmäen välinen raja – Valtionmetsän ja Ikosenmäen, Murtomäen (Lyydia Tikkanen), Liuhan (Matti Korhonen), Kaura-ahon (Eemil Turunen) ja Rasimäen (Anna Kilpeläinen) välinen raja – Rasimäen tilan rajasta suoralla linjalla Hiirenlammin pohjoispuolitse vanhaan selkälinjaan ja Rautavaaran kunnan rajaan – Pohjois-Karjalan ja Kuopion läänin raja (Valtimo-Rautavaara) –Pohjois-Karjalan ja Oulun läänin raja (Valtimo-Sotkamo) edellistä rajaa Saarijärveen.
Piirissä on seitsenvuotinen varsinainen kansakoulu, joka sijaitsee Opinahjon tilalla (Elomäki RN:o 45).
Koulun yhteydessä oppilasasuntola.
Ennen koulun perustamista piti Signe Piiroinen kiertokoulua Etulassa.
Opettajien virkojen perustaminen
Perustettu 1 yläkansakoulun opettajan virka 11.2.1939
Perustettu 1 alakansakoulun opettajan virka 11.2.1939
Perustettu toinen yläkansakoulun opettajan virka 17.12.1948
Lakkautettu toinen yläkansakoulun opettajan virka 01.08.1998
Perustettu väliaikainen neljännen opettajan virka 26.9.1958
Lakkautettu väliaikainen neljännen opettajan virka 19.6.1961
RUMON KOULUN OPETTAJAT 1940-2003
Ensimmäinen yläkansakoulun opettaja
Pietiläinen 1940-1942
Väinö Moilanen 1442-1.8.1970,eläkeikään saakka.
Martti Memonen 1968-1990 kevään loppuun.
Matti Happonen 1990-1991
Jukka-Pekka Härkönen 1991-1992
Jouko Huotari 1992-1995 Puukarin koulun lakkautumisen jälkeen eläkeikään saakka.
Eero Komulainen 1995-2002
Unto Karppinen 2002 alkaen.
Ensimmäinen alakansakoulun opettaja
Pietiläinen 1940-1942
Elvi Moilanen 1942-27.7.1976, eläkeikään saakka.
Maija Arantola 1976-1978
Pirjo Hirvonen 1978-1983
vuoden 1978-79 viransijaisuuden hoiti Sirpa Suhonen (Willman)
ja 1982--83 viransijaisuuden Hannele Kinnunen
Anne Härkönen 1983-1998
vuosien 1984-85 ja 1986-87 viransijaisuudet hoiti Sirkka-Liisa Kauppinen
vuoden 1989 sijaisuuden Leena Hakkarainen (Kokkola)
Päivi Korhonen 1998-2002
Tiina Nyman 2002-2003
Toinen yläkansakoulun opettaja
Vesa Kokkonen 1.1.1949 toukokuun loppuun
Julia Rainio 1.9.1949 – 1.8.1960,
hän aloitti koulun pidon koulun
eteisessä.
Reijo Keinänen 1960-1961
Tauno Happonen 1961-1962
Martti Memonen 1962-1968 syyskauden
Marja-Leena Jalkanen 1973-1975
Riitta Karreinen 1992-1998 Puukarin koulun
lakkauttamisen jälkeen viran
lakkauttamiseen saakka.
Neljännen opettajan virkaan
Kaisa Koponen 1958-1960
Sirkka-Liisa Sairanen 1960-1961
Julia Rainio 1961-1964 eläkeikään saakka
Irja Loimo 1964-1966 viran lakkauttamiseen saakka
Englantia on opettaneet Rumossa
Marjatta Kontkanen 1973-1974
Pirjo Planting 1974-1979 ja 1981-2003
Terttu Strid 1979-1980
Maija-Liisa Korhonen 1980-1981
Pirjo Niskanen 1990-1997
Alli Lavanko 2003 -
Erityisopettajina Rumossa
Ulla Joutensaari 1979-1980
Terttu Kärnä 1981-1982.
Ritva Heiskanen 1982-1984 ja 1985-1997
Marja-Liisa Korhonen 1984-1985
Markku Mahlavuori kevät 1997
Leena Hakkarainen (Kokkola) 1997-1999
Anne Liuha 1999-
Sirpa Willman
ASUNTOLA RUMON KOULULAISILLE
Asuntolan hoitajat
Aune Pesämaa 1940-1947
Irja Malinen 1947-1949
Helga Pääkkönen Nuolijärveltä 1949-1950
Maria Huittinen Hyvinkäältä 1950-1952
Elviira Kainulainen kesän 1952
Helly Heikkinen 1952-1953
Anja Karjalainen 1953-1954
Paula Karjalainen 1954-1955
Lahja Hallasalmi Mikkelistä 1955-1956
Anna Sofia Muikku Joensuusta 1556-1557
Eine Onerva Tikka Kiteeltä 1857-1958
Roosa Kakko Kanneljärveltä 1958-1965 syksyyn saakka
Lea Annikki Niemeläinen 1965-1966
Aino Tuikkala 1966-1967
Asuntolan pitäminen loppui 1.8.1967.
Vahtimestarit Rumon koulussa
Koululaiset auttoivat asuntolan hoitajaa asuntolan ja koulun lämmityksessä kunnes valittiin vahtimestari apulaiseksi 1946
Fauni Katojan 1946-1947
Martta Tauriainen 1947-1948
Helga Kilpeläinen Rumosta 1948-1949 ja 1951-1953
Toini Pääkkönen Tipasojalta 1949-1950
Eila Kilpeläinen Rumosta 1953-1954
Elsa Pyykkö Rumosta 1954-1955
Hilda Pyykönen Rumosta 1955-1956
Tyyne Kortelainen Valtimolta 1956- 1960
Helga Kilpeläinen Rumosta sai aloittaa uuden koulun keittäjänä 1955-1956.
Talonmies, vahtimestari, keittäjä, siivooja
tehtävien hoitoon valittiin
Aarne ja Katri Timonen Rumosta 1955-1959
Herman ja Rauha Jehkonen Valtimolta 1959-1961
Taisto ja Aune Korhonen 1961-
Aune jäi eläkkeelle 1993 ja Taisto 1995.
Aune oli Valtimon kunnan työntekijänä 32 vuotta ja Taisto 34 vuotta, josta loppuajan kunnan laitosmiehenä.
Puukarin koulun lakkauttamisen jälkeen Rumon keittäjäksi tuli Aune Kuvaja 1993
ja sitten Ritva Kärkkäinen ja Annikki Maho. Koulun keittola suljettiin syyslukukaudesta 2002 alkaen ja nyt ruoka kuljetetaan kirkonkylän yläasteelta. Kunnan laitosmiehet huolehtivat ruoan jakelusta ja koulun siivouksesta.
Kansakoulutarkastajia
Onni Sinervo
Ilona Merikoski
Alpo Nylund
Matti Virmajoki
Reino Paakkinen
Koulukyytejä
Taksinkuljettajia: Linja-autonkuljettajia:
Jalmari Haapsaari Aulis Lipposen linja-autoyhtiö
Aulis Kakkinen Ilkka Korhonen
Unto Mononen Seppo Tolvanen
Pertti Hampinen Matti Ahonen
Reino Määttä
Taisto Karppinen
Matti Siponen
Eino Pappi
Veijo Karppinen
Pertti Pappi
Oppilasmääriä vuosikymmenten saatossa
1940-1941 7-8 v. 13 lasta ja
9-14 v. 37 lasta
1948-1949 3-7 luokka 54 oppilasta
1949-1950 3-7 luokka 62 oppilasta
1950-1951 3-7 luokka 65 oppilasta
1953-1954 1-7 luokka 120 oppilasta
1954-1955 1-7 luokka 128 oppilasta
1955-1956 1-2 luokka 42,
3-5 luokka 41 ja
6-7 luokka 30 oppilasta,
7 luokka muutetaan iltakouluksi.
1957-1958 1-7 luokka 118 oppilasta
1958-1959 1-7 luokka 122 oppilasta
1959-1960 1-7 luokka 119 oppilasta
1960-1961 1-7 luokka 112 oppilasta
1961-1962 1-7 luokka 115 oppilasta
1962-1963 1-7 luokka 108 oppilasta
1963-1964 1-7 luokka 102 oppilasta
1964-1965 1-7 luokka 88 oppilasta
1965-1966 1-7 luokka 80 oppilasta
1966-1967 1-7 luokka 79 oppilasta
1967-1968 1-7 luokka 73 oppilasta
1968-1969 1-7 luokka 71 oppilasta
1969-1971 1-7 luokka 66 oppilasta