|
|
Lipinlahden Marttayhdistys kuuluu marttaliittoon, joka on perustettu 1899.
Aluksi Lipinlahdella ja Höljäkällä oli yhteinen Marttayhdistys, jotka
erosivat vuonna 1938 omiksi yhdistyksikseen.
Vuonna 1978 Lipottaret aloitti toimintansa. Se oli Marttakuoro, joka
toimi 17 vuotta. Lipottaret perustettiin kun Lipinlahden Marttayhdistys
täytti 40 vuotta.
![]() Lipottaret Opistolla vuonna 1988.
Marttojen tehtävät: Kotitalousneuvonta, kulttuuri- ja kansalaiskasvatus sekä opintokerhotoiminta ja nuorisotyö. Toiminnan perustana ovat Marttaillat ja ohjelmalliset jäsentilaisuudet. Jäseniä oli perustamisvuonna -38 yhteensä viisikymmentä. Tänä vuonna jäseniä on 18. Martat kokoontuvat nykyään noin kerran kuukaudessa erilaisten teemailtojen ja vapaa-ajantoiminnan merkeissä. Tänä keväänä on tulossa mm. kukkaversojen- ja mukuloiden vaihtoilta. Kesäksi on suunnittelilla myös risutyökurssi ja syksyllä tutustutaan lähemmin Nurmeksen kaupungin valtuuston toimintaan.
Kuvassa vasemmalta: Lahja Mustonen, Aune Surakka, Sirkka Meriläinen, Leila Eskelinen ja Eila Aatamila. Kuva Marttojen 40-vuotisjuhlasta opistolta. [Aloitussivulle] [Takaisin Kylätoiminta-sivulle] |