|
|
|
Kyläyhdistyksen suurimpana tavoitteena vuonna 2004 on saada valmiiksi pienvenesatama
ja uimaranta Leader-hankkeen avulla. Talkooväkeä tarvitaan vielä paljon. Jos olet kiinnostunut asiasta, ota yhteyttä Kauko Korhoseen, Hannu Okkoseen, Paavo Ikoseen, Kari Kortelaiseen tai Lahja Mustoseen. Venepaikkojen varausmaksut kerätään myös alkukesästä, sen jälkeen veneet saavat paikkansa satamasta. Karjosalmeen on rakennettu rumpusilta, joten veden virtaus on nyt entistä parempi. Ympäristökeskus viitoittaa veneväylän, jonka jälkeen väyläviittojen hoito- ja tarkistus siirtyy kyläyhdistykselle. Lipinlahteen pyritään saamaan myös kevään 2004 aikana langaton laajakaistayhteys. Lisätietoja asiasta suoraan Clobal Oy:n Ilpo Koskikalliolta. Hyvään kevään jatkoa kaikille toivottaa Lipinlahden kyläyhdistys Kyläyhdistyksen historiaa Lipinlahden kylätoiminta alkoi 1979. Aluksi tärkein tavoite oli saada kylälle uusia asukkaita. Tässä tehtävässä onnistuttiin ja Lipinlahden koulu säilyi. Kylätoimikunta rekisteröitiin 28.5.1997 Kyläyhdistys ry:ksi. Kyläyhdistyksen tavoitteena on toimia koko kylän ja sen asukkaiden parhaaksi. Tähän pyritään mm. perustamalla ja toteuttamalla hankkeita, tukemalla aloitteita antamalla lausuntoja, sekä edistämällä kylän asukkaiden ja alueella toimivien yhdistysten välistä yhteistyötä ja viihtyvyytta kaikella tavalla. Lisätietoja antaa Lahja Mustonen, p. 430 038
[Kylätoiminta-sivulle] |